Hae apua ja ennakoi – tiedätkö miksi?

Blogi

Vierailevana kirjoittajana: kuntoutusvalmentaja Ranja Mäenpää, Tsemppari – Nuorten aikuisten kohtaamispaikka

Kun viisaudenhammas alkaa vaivata, tietää ottaa yhteyttä oman kuntansa hammashoitoon. Kun polvi kipuilee, varaamme ajan terveyskeskukseen – ihan vain tarkistuttaaksemme, mistä vaiva johtuu. Olemme oppineet siihen, että pientenkin merkkien perusteella osataan hakea apua. Mutta entä jos oma jaksaminen alkaa rakoilla? Jostain syystä mieliala on matala, eivätkä opiskeluasiat hoidukaan yhtä tehokkaasti kuin ennen.

Jokainen on ehkä joskus kokenut ajoittaista henkistä väsymystä ja vireystilan laskua. Hetkellisesti se onkin täysin normaalia, jos olo palautuu levolla ja keventämällä arjen taakkaa hetkeksi. Tilanteen pitkittyessä palautumiseen voisi löytää keinoja helpommin hakemalla ulkopuolista apua. Aivan kuin fyysinen hyvinvointikin, myös henkinen puoli kaipaa välillä auttavia toimia. Joskus pienin apu on keskustella omasta arjesta aivan ulkopuolisen henkilön kanssa.

Kirjoitan tätä blogikirjoitusta Tsemppari-hankkeen näkökulmasta. Tarjoamme nuorille aikuisille toimintaa mielenterveyden tueksi. Tänä syksynä olemme markkinoineet toimintaamme erityisesti korkeakouluopiskelijoille. Meidät on siis saattanut bongata syksyn aikana kampuksilta. Tsempparin yksilöllisellä keskustelutuella usein pohditaan jaksamisen teemoja, kuten arjen voimavaroja: mitä ne ovat ja tarvitsisiko niitä löytää lisää. Joskus mielenterveyden tukeminen vaatii vahvempaa tukea, kuten hoitokontaktin julkiselle puolelle, mutta ennakoimalla voi säästyä vähemmällä.

Mielenterveyden tukeminen voi sisältyä ihan omiin arkipäiväisiin asioihin. Ne ovat rutiineja, joita todennäköisesti suoritetaan päivän aikana kymmeniä. Aamuisin päälle valitaan vaatteet, joissa kokee olonsa hyväksi. Linja-autossa kuuntelee lempimusiikkia ja nauttii syksyisestä maisemasta. Pienet teot tuottavat hyvää oloa, joka taas omalta osaltaan tukee jaksamista ja mielen hyvinvointia.

WHO (World Health Organization) määrittelee mielenterveyden henkiseksi hyvinvoinnin tilaksi. Sen avulla näemme omat vahvuutemme, selviämme hankalammistakin elämäntilanteista ja olemme osana ympäröiviä yhteisöjämme. Suomen kielessä sana ”mielenterveys” mielletään helposti negatiiviseksi. Ensimmäisenä ajatuksiin tulee liuta erilaisia sairauksia: masennus, skitsofrenia, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja niin edelleen.

Näiden olemassaolosta on hyvä olla tietoinen. Kuten fyysisissä vammoista ja sairauksista, myös mielen sairauksista löytyy ääripäitä. Jos pidämme fyysisestä voinnistamme huolta, ei se tarkoita, että sairastamme syöpää tai diabetesta. Sama pätee myös mielenterveydellisiin sairauksiin. Pitämällä itsestämme huolta, voimme todennäköisesti ennaltaehkäistä sairastumista tulevaisuudessa.

Ennaltaehkäisy on siis mahdollista myös mielenterveyden kohdalla. Itsenäisyyttä korostavaa yhteiskuntaamme vaivaava yksinäisyys on hyvä esimerkki siitä, miten se voi vaikuttaa arjessa jaksamiseen ja mielen hyvinvointiin. Tsempparissa yksinäisyyttä voi ennaltaehkäistä ja hoitaa osallistumalla esimerkiksi avoimeen toimintaan. Kohtaamispaikan ajatus on, että kuka tahansa voi tulla toimintaan mukaan sellaisella olotilalla kuin sillä hetkellä on.

Kun puhutaan mielenterveydestä, ennaltaehkäisy on palvelus niin tulevaisuuden minälle kuin ympäristöllemmekin. Pahimmassa tapauksessa oman jaksamisen loppuminen saattaa aiheuttaa esimerkiksi opintotahdista putoamisen, loppuun palamisen tai opintojen keskeytymisen. Äärimmäisistä tapauksista palautuminen on haastavampaa. Kun kuuntelee omaa oloaan ja hakee apua ajoissa, voi oravanpyöräksi muodostuvan vyyhdin vielä pysäyttää.

Kiitos opiskelijakunta TUOlle mahdollisuudesta tämän blogitekstin kirjoittamiseen. On ilo huomata, että mielenterveydestä puhutaan yhä enemmän, ja vähennetään sanan herättämiä ennakkoluuloja.

Tsemppari tarjoaa 18–29-vuotiaille nuorille aikuisille mielenterveyden tueksi tavoitteellista toimintaa. Osana toimintaamme on avoin kohtaamispaikka, joka on avoinna tiistaista torstaisin ilta-aikaan. Ohjaajilta voi varata yksilöllisiä keskusteluaikoja tukemaan omaa jaksamista. Järjestämme myös ryhmätoimintaa, kuten MINUIKSI-ryhmää yhteistyössä Turun Ammattikorkeakoulun opintopsykologien kanssa. Toimintamme on maksutonta eikä sitoutumista vaadita. Jos kiinnostuit toiminnastamme, löydät lisätietoja Facebook-sivultamme.

Hae apua ja ota sitä vastaan, kun on tarve.



Kommentit on suljettu.