Mukaan aktiivitoimintaan!

Blogi

Morjesta!

Olen Carl Åberg ja toimin tänä vuonna TUOn hallituksen varapuheenjohtajana. Minun vastuulleni kuuluvat johtoryhmät sekä aktiivitoiminta. Näistä suuremman työmäärän tuottaa luonnollisesti aktiivit, sillä se on kokonaisuutena erittäin laaja. Käytännössä tähän porukkaan kuuluvat muun muassa koulutusalayhdistysten hallitukset ja tuutorit sekä totta kai ihan jokainen opiskelija, jota kiinnostaa ajaa meidän kaikkien opiskelijoiden etuja ja hyvinvointia.

Itse olen synnynnäisesti laiska ihminen, joka onnistuttiin vetämään mukaan vapaaehtoiseen aktiivitoimintaan melkein täysipäiväisesti. Siksi haluankin kertoa, miksi tämä voisi olla muillekin aivan huikea mahdollisuus opiskelujen ohessa.

Olen nyt opiskelujeni aikana ehtinyt toimimaan kolmen eri organisaation varapuheenjohtajana ja suunnitellut tapahtumia aina saunailloista satojen ihmisten bileisiin ja koulutustilaisuuksiin. Olen saanut uusia kavereita sekä muodostanut verkostoja, joiden avulla tulen varmasti jossain vaiheessa työllistymään. Olen myös päässyt tekemään useiden satojen opiskelijoiden opiskeluajasta ainakin hieman parempaa ja se on tärkeää!

Parasta tässä on se, että nämä edellä mainitut asiat ovat ihan jokaisen opiskelijan saavutettavissa. Itsellä, niin kuin varmasti monella muullakin opiskelijalla, ensimmäinen kosketus aktiivitoimintaa tuli tuutoroinnin kautta. Etenkin nyt tammikuussa aloittaneille suosittelen lämpimästi tuutoriksi hakemista, sillä se on ehdottomasti opiskeluajan yksi unohtumattomimmista kokemuksista! Jos kuitenkin tämä mahdollisuus meni ohi, niin TUO tarjoaa erittäin matalan kynnyksen mahdollisuuden osallistua koko AMK:n kattavaan aktiivitoimintaan Facebookista löytyvän ”TUO-yhteisö” ryhmän kautta. Ryhmä on avoin kaikille opiskelijoille ja alumneille eikä sinne liittyminen itsessään velvoita mihinkään. Tarjolla oleviin aktiviteetteihin voi osallistua ihan oman mielenkiinnon mukaan.

Me ollaan suunniteltu tälle vuodelle laajalti erilaisia projekteja ja aktiviteetteja, joihin jokainen aktiivi voi halutessaan osallistua. Syksyn isoimpana projektina on totta kai Keltanokka- ja Punanenäbileet – niiden suunnitteluun ja toteutukseen on perinteisesti hyödynnetty runsaasti aktiiveja. Tapahtumien lisäksi muita mahdollisuuksia tulee esimerkiksi olemaan markkinointimateriaalin tuottaminen kuvauksiin osallistumalla, haalarimerkkien suunnittelu ja jäsenpalvelussa auttaminen. TUO-yhteisön jäsenet pääsevät myös ensimmäisinä kuulemaan koulun ja opiskelijakunnan uusimmista uutisista.

Harva haluaa tehdä mitään ilman vastinetta ja just tämän takia (aikaisemmin mainittujen etujen lisäksi) me halutaan palkita jokainen TUO-yhteisön jäsen ennen joulua järjestettävällä kiitostapahtumalla! Tämän lisäksi joka vuosi aktiivisimmat aktiivit palkitaan huikeilla kunniakirjoilla.
Turun AMK:sta valmistuu vuosittain satoja opiskelijoita – mikä olisikaan parempi tapa erottua positiivisesti muista, kuin aktiivinen vapaaehtoistoimintaan osallistuminen!

Jos kiinnostus aktiivitoimintaan heräsi edes hieman, niin käy liittymässä Facebookissa TUO-yhteisöön.
Vaihtoehtoisesti minuun voi aina olla yhteydessä sähköpostitse carl.aberg@opiskelijakunta.net tai vähemmän virallisesti Facebook viestillä käyttäjälle Eppu Åberg. :)