Nollakakkoselta buustia uralle

Blogi

Saavuin Nollakakkoselle, kun kaipasin suomen kielen opiskeluiden ohelle joustavaa ja osa-aikaista työtä. Tuolloin elettiin lokakuuta vuonna 2018. Olin sitä ennen työskennellyt lähes 10 vuoden ajan sosiaali- ja terveysalalla ja Nollakakkosen tarjoama toimistotyö tuntui sopivalta vaihtelulta. Erityisen tärkeänä pidin selkeää ja sujuvaa tapaa, jolla vuorot jaettiin. Lisäksi Nollakakkosen toimiston strateginen sijainti Kupittaalla yliopiston välittömässä läheisyydessä oli yksi vetävä tekijä.

Seuraavana keväänä minulta tiedusteltiin, olisinko kiinnostunut tulemaan Nollakakkoselle myös kesätöihin. Olin ehtinyt saamaan jo monia hyviä ystäviä ja työkavereita talosta, joten luonnollisesti jatkoin mielelläni tuttua työtä kesällä.

Oltuani aiemmin töissä ainoastaan julkisella sektorilla minut yllätti Nollakakkosella sen kulttuuri sekä tietynlainen ketteryys henkilöstöasioissa. Useita minun kanssani samaan aikaan asiakaspalvelijoina aloittaneita työkavereita eteni muun muassa perehdyttäjiksi. Jotkut taas lähtivät vaikkapa vuodeksi ulkomaille ja heidät otettiin sen jälkeen avosylin vastaan. Välillä hakuun tuli uusia avoimia työtehtäviä ja sain huomata, että usein paikkoihin otettiin talon sisältä asiakaspalvelijoita.

Kiinnitin huomiota siihen, että Turun toimistollamme lähes jokainen esihenkilö ja asiantuntija on alun perin aloittanut uransa Nollakakkosella asiakaspalvelijoina. Tämänkaltainen työntekijöiden liikkumavara ja uralla etenemisen mahdollistaminen oli uutta minulle.

Opintoihini kuului työharjoittelu, ja pidin alusta saakka tärkeänä sitä, että suorittamani harjoittelupaikka olisi minulle työllistymismielessä hyödyllinen. Samanaikaisesti harjoittelupaikoista oli kuitenkin yllättävän kova kilpailu. Kerran iltavuorossa, kun tuskailin tilannetta työkaverilleni, hän ehdotti että hakisin harjoittelupaikkaa Nollakakkoselta. Muistan työkaverin äänensävyn olleen jopa hieman kummasteleva; hän tuntui ihmettelevän, miten en ollut tajunnut asiaa itse. Kun olin tovin mietiskellyt asiaa, kyselin harjoittelupaikan mahdollisesta järjestymisestä esihenkilöltäni. Tämän jälkeen asiat alkoivat edetä.

Pääsin suorittamaan viestinnän harjoittelun Nollakakkosen viestinnän asiantuntijan Terhi Mahlamäen johdolla. Aika kului todella nopeasti ja vähän ennen harjoittelun päättymistä Terhi kysyi, haluaisinko jatkaa työskentelyä tästä eteenpäin osa-aikaisena viestintäassistenttina. Suostuin tietysti ehdotukseen, ja tammikuusta lähtien olen ollut työskentelemässä Nollakakkosella sekä asiakaspalvelussa että viestinnässä.

Olen ollut todella tyytyväinen siihen, mitä olen Nollakakkoselta saanut. Kesätyöt ja työskentely opintojen ohella, ammatillinen kehittyminen sekä maailman parhaat työkaverit ovat enemmän kuin mitä olisin osannut lokakuussa 2018 odottaa.

Suosittelen lämpimästi kaikille Nollakakkosta työpaikkana. Meidän meininkiämme voi käydä tsekkaamassa Instagramista tai lukea lisää nettisivuiltamme. Uudet työkaverit ovat aina mieluisia ja tervetulleita ja meillä pidetään työntekijöistä huolta, joten kannattaa laittaa viipymättä työhakemusta tulemaan!

Katso, miltä #02duunissa näyttää: https://www.020202.fi/02duunissa/