Puheenjohtajan blogi: Miten puheenjohtajaksi päädytään, osa 1

Blogi

Hei taas!

Paljon on ehtinyt tapahtua viime kirjoitukseni jälkeen. On ollut illanviettoja, kokouksia, koulutuksia, edustajavalintoja… Mutta ennen kuin kerron niistä, ajattelin palata hetkeksi viime vuoteen ja paljastaa, miten päädyin hakemaan TUOn puheenjohtajaksi.

Kuten viime kirjoituksessa mainitsin, olin viime vuonna opiskelijakunnan hallituksen jäsenenä, päävastuualueenani tuutorointi – vaikka toki hallituspestiin liittyvät myös kaikki ne muut osa- alueet, joista kerroin avatessani hallituksen toimintaa. Hakiessani hallitukseen en tietenkään ottanut kunnolla selvää siitä, mitä työhön oikein kuului. Vaikka joku oli minulle maininnut, että tuutorointi ei ole ainoa asia, jota hallituksen jäsen tekee, ajattelin silti, ettei sillä ole väliä. Halusin niin kovasti olla mukana tuutoroinnin kehittämisessä, että muutama pikkuhomma siihen päälle ei haittaisi.

En tietenkään ottanut kunnolla selvää siitä, mitä työhön oikein kuului.

Hyvin pian tajusin, että hallituksen jäsenen tehtäviin kuuluukin olla vaikuttamassa KAIKKEEN, mitä opiskelijan elämään kuuluu. Siis ei pelkästään koulun sisällä, vaan myös seudullisesti ja jopa valtakunnallisesti.

Halusin kyllä vastuuta ja tuutoroinnin suhteen olin valmis tekemään töitä ja vaikeitakin päätöksiä, olinhan hakiessani hallitukseen itsekin tuutori. Mutta muuta vastuuta tuli liian paljon liian nopeasti. Jos haluaisin tehdä opiskelijakunnassa hyviä päätöksiä, joutuisin perehtymään kaikkiin sen toimintaan liittyviin asioihin, eikä minulla ollut yhtään kokemusta useimmista, tai jos oli, siitä oli niin kauan, että tiedot olivat varmasti vanhentuneita… Ja kaiken lisäksi pitäisi varmistaa, että koulunkäyntini ei kärsisi.

Selvittyäni alkushokista ajattelin, että ei se haittaa. Aioin tehdä parhaani ja kyetä olemaan osa hyviä päätöksiä tekevää hallitusta. Olin vakuuttunut, että oppisin kaiken tarvittavan. Kyllä näin isolla opiskelijakunnalla olisi hyvät käytännöt hallituksen jäsenten ajan tasalle saattamiseksi.

Ja niinhän opiskelijakunnalla oli ollutkin. Ikävä kyllä remmiin astuessani tilanne oli kuitenkin se, että takana oli paljon henkilövaihdoksia ja edelleen käynnissä olevia muutoksia, joten vanhat käytännöt eivät toimineet niin hyvin kuin aiemmin. Samaan aikaan organisaatioon oli tulossa suuria, paljon töitä vaativia muutoksia. Niinpä työmäärä oli suuri niin henkilökunnalle kuin hallituksellekin – voisi sanoa, että hyppäsimme suoraan syvään päähän.

Tilanteessa oli hyviäkin puolia: tukeuduimme toisiimme ja loimme hallituksessa keskenämme vahvat suhteet. Näin tapahtui myös minun ja tulevan varapuheenjohtajani Miro Toiviaisen kohdalla. Ja nyt päästään siihen, miksi ylipäänsä olen puheenjohtajana tänä päivänä.

Kun hallitusvuoteni oli loppusuoralla, ryhdyin punnitsemaan vaihtoehtojani tulevan vuoden suhteen. Hallituslaisena olo ei mielestäni sopinut minulle niin hyvin, sillä tunsin, että halusin päättää vieläkin suuremmista asioista. Halusin enemmän vastuuta.

Olen aina ollut idearikas. Vuoden aikana olin yksin ja yhdessä kehitellyt paljon ideoita opiskelijakunnan useampaa osa-aluetta, niiden kehittämistä ja työn helpottamista koskien. Hallituksen puheenjohtajan pestissä voisin sekä vaikuttaa että toteuttaa asioita, mutta vuosi hallituksen jäsenenä oli ollut raskas, enkä kokenut, että minusta olisi heti perään hallituksen puheenjohtajaksi. Edustajiston puheenjohtajuutta en edes pitänyt vaihtoehtona, sillä minulla ei ollut kokemusta edaattorina (eli opiskelijakunnan edustajiston jäsenenä) toimimisesta. Ajattelin, että urani TUOssa olisi suurilta osin ohi.

Mitä muuta sitten tekisin? Opiskeluihin keskittyminen ei kuulostanut huonolta vaihtoehdolta, sillä olin jäänyt niissä hieman jälkeen keskittyessäni hallituskauteeni. Juuri kun olin päättänyt siirtyä opiskelijakunnan toiminnassa pienempään roolin ja pyrkiä edustajiston rivijäseneksi, Miro esitti uuden ajatuksen. Hänellä oli halua jatkaa TUOn toiminnassa, mutta hänkään ei halunnut pyrkiä hallituksen puheenjohtajistoon. Miksemme siis yrittäisi molemmat päästä edustajiston puheenjohtajiksi ensi vuodelle? Olimme samaa mieltä monesta asiasta opiskelijakunnassa, joten yhteistyö olisi helppoa ja mukavaa.

Vastasin, että en taida lähteä yrittämään.

Vastasin, että en taida lähteä yrittämään. Olin ehtinyt totutella ajatukseen, että keksittyisin kunnolla opintoihin, ja pidin edaattorin roolia myös merkityksellisenä ja tärkeänä. Jos minut valittaisiin edustajistoon, se saisi riittää minulle.

Miro ei kuitenkaan heti luovuttanut, vaan otti esille asioita, joita voisimme saada aikaiseksi, jos pääsisimme edustajiston puheenjohtajiksi. Voisimme vaikuttaa epäkohtiin, joihin olimme kiinnittäneet huomiota hallituksen jäseninä, varmistaa, että niihin tulee muutos, ja kehittää toimintaa entisestään. Sitä paitsi Miro ei yksinään haluaisi lähteä tavoittelemaan paikkaa.

Lupasin harkita asiaa. Päätin ensin selvittää tarkalleen, mitä puheenjohtajuus sisältäisi. En halunnut enää samanlaista yllätystä työn suhteen kuin aiemmin! Kyselin kaikilta, jotka asiasta saattoivat jotain tietää, ja kun olin tarpeeksi tiedustellut, päätös oli valmis. Yritin kuitenkin olla vielä hyvin varovainen, sillä matka puheenjohtajaksi olisi pitkä. Olisi ensin päästävä vaaleilla edustajistoon ja sen jälkeen saatava muiden jäsenten luottamus tullakseen valituksi… Mutta siitä kerron lisää seuraavassa kirjoituksessa.

Ensi kertaan!

– Jose