Puheenjohtajan blogi: Miten puheenjohtajaksi päädytään, osa 2

Blogi

Hei taas kaikille!

Jatkan tänään siitä, mihin viimeksi jäin: kerron, miten TUOn edustajiston jäseneksi eli edaattoriksi pääsee ja miten sitä kautta edustajiston puheenjohtajaksi… Tai ainakin miten minä pääsin.

Ensiksi pitää asettua ehdolle opiskelijakunnan edustajisto- eli edarivaaleissa. Ehdolle voi asettua kuka tahansa TUOn jäsen, ja asettautuminen tapahtuu joko voimassa olevan tai uuden listan kautta. Listat puolestaan ovat kuin opiskelijakunnan puolueita. Kuka vain TUOn jäsen voi perustaa uuden listan, jolla voi olla ehdolla yksi tai useampi ihminen. Itse asetuin ehdolle Tekniikan taitajat- listalle, joka on perinteisesti insinööripainotteinen lista.

Asettautumisen jälkeen on hyvä markkinoida itseään ja olla mahdollisimman paljon esillä, niin kuin politiikassa on tapana. Valitettavasti minulla ei ollut aikaa ison kampanjan tekemiseen, sillä hallituslaiselle syksy on kiireistä aikaa. Tiesin kyllä, että mitä enemmän ääniä saisin kasaan, sitä paremmat mahdollisuudet minulla olisi pyrkiä edustajiston puheenjohtajaksi – tai tuskin ison opiskelijamäärän tuki olisi ainakaan haitaksi. Päätin markkinoida omissa somekanavissani ja rakennusalan opiskelijoiden ryhmissä ja sen jälkeen vain jännittää lopputulosta.

Varsinainen vaalipäivä oli viime vuonna 7.11., ja sitä ennen pidettiin ennakkoäänestys. Ennakkoäänestys toimii netin kautta, äänestyspäivänä puolestaan kampuksilla on äänestyspisteet ja äänestäminen tapahtuu perinteisellä lippuäänestyksellä. Äänestyspäivän illalla tulokset julkistetaan vaalivalvojaisissa, joissa olin luonnollisesti paikalla jännittämässä lopputulosta.

Huikea tulos!

Tulokset julkistettiin ja sain huomata, että olin saanut toiseksi eniten ääniä vaaleissa. Huikea tulos!

Eniten ääniä vaaleissa saanut saa ääniharava-tunnustuksen, joka perinteen mukaan on ihan fyysinen miniharava. Kohtalo oli päättänyt, että palkinto ei kuuluisi minulle tänäkään vuonna – olin nimittäin edellisessä vaaleissa yltänyt samaan sijaan ja silloinkin hävinnyt SOTE-listan edustajalle. Se ei kuitenkaan haitannut, en olisi voinut olla tulokseen tyytyväisempi.

Edarivaalien vaalivoittaja nimetään vastaavalla systeemillä kuin eduskuntavaaleissa (eli D’Hondtin menetelmällä). Ensin ehdokkaat järjestetään kunkin listan sisällä saatujen äänien mukaiseen järjestykseen. Seuraavaksi lasketaan koko listan äänet yhteen. Sitten ykkössijalla oleva saa koko listan äänet, ja tästä muodostuu hänen sijoitustaan määräävä vertailuluku. Toiseksi tullut saa puolet listan kokonaisäänistä ja siitä muodostuu hänen vertailulukunsa, ja niin edelleen. Lopuksi kaikki ehdokkaat järjestetään vertailulukujen mukaiseen järjestykseen.

Tai sama kaavana:

l / s, jossa l = listan äänet ja s = sijoitus listassa

Olin listassa, joka oli toisen listan kanssa yhteissijoituksella suurin. Koska olin listaltamme saanut eniten ääniä, vertailulukuni oli edustajistovaalien suurin ja minut julistettiin vaalivoittajaksi.

(Tässä kohtaa haluan kiittää kaikkia äänestäjiäni luottamuksesta. Ilman teitä en olisi täällä ja haluan teidän tietävän, että teen kaiken voitavani kehittääkseni opiskelijakuntaa palvelemaan paremmin Turun amk:n opiskelijoiden tarpeita ja etua tulevaisuudessa!)

Edustajiston puheenjohtajuus ei kuitenkaan ollut vielä varma nakki. Seuraavaksi olisi vuorossa edustajiston illanvietto, joissa eri ehdokkaita haastateltaisiin. Siellä näkisin tulevia kilpakumppaneita hakemaani pestiin. Jännitin tilaisuutta jo valmiiksi ja pelkäsin tulevia kysymyksiä. Osaisinko vastata? Mitä jos nolaisin itseni? Pystyisinkö vajaan vuoden kokemuksella vakuuttamaan ihmiset siitä, että olen valmis edustajiston puheenjohtajaksi? Ja vaikka pystyisin vakuuttamaan muut, olisinko valmis omasta mielestäni?

Osaisinko vastata? Mitä jos nolaisin itseni?

Olin ajatellut asiaa paljon jo ennen vaaleja, mutta hieman silti epäröin syvällä sisimmässäni. Päätin kuitenkin, ettei asia murehtimalla paranisi, ja yritin valmistautua parhaani mukaan haastatteluun. Samallahan saisin ehkä tietää muut edustajiston puheenjohtajiksi pyrkivät.

Illanvietto yllätti: edustajiston puheenjohtajistoon ei ilmoittautunut minun ja Miron lisäksi muita. Tavallaan se oli hyvä asia. Jos olisimme ainoat ehdokkaat, se voisi olla merkki siitä, että meihin luotetaan… Mutta toisaalta olin kuullut hallitusvuoden aikana tarinoita ehdokkaista, jotka taktisesti tuovat ehdokkuutensa esille vasta järjestäytymiskokouksessa. Sekin olisi mahdollista!

Selvisin haastattelusta hengissä. Seuraavana vuorossa oli edustajiston järjestäytymiskokous. En vieläkään uskaltanut luottaa siihen, etteikö joku astuisi siellä haastajaksi. Mutta nyt olin jo niin pitkällä, että uskalsin todella alkaa miettiä, miten hoitaisin parhaalla tavalla tehtävää, jos minut valittaisiin. Olin vaatimattomasti päättänyt pyrkiä olemaan paras puheenjohtaja pitkään aikaan tai jopa kautta aikojen, jos mahdollista.

Olin vaatimattomasti päättänyt pyrkiä olemaan paras puheenjohtaja pitkään aikaan tai jopa kautta aikojen

Ennen järjestäytymiskokousta tapasimme listamme vastavalittujen edaattoreiden kanssa, ja jokainen lista valitsi joukostaan listan ryhmäpuheenjohtajan. Järjestäytymiskokouksessa päätetään edustajiston puheenjohtajiston lisäksi muitakin luottamustoimia, kuten opiskelijakunnan hallituksen kokoonpano, joten tämän jälkeen kaikki hakijat kertoivat, miksi juuri he halusivat kyseisiin pesteihin. Minä muiden joukossa perustelin, miksi olisin hyvä valinta.

Sydän hakkasi ja kädet hikoilivat. Nyt se hetki oli käsillä. Edustajiston puheenjohtajistoon ehdolle asettautuvia pyydettiin siirtymään lavan eteen. Minä ja Miro siirryimme kaikkien katseiden alle. Kysyttiin, oliko muita hakijoita. Olin loppuun asti varma, että joku asettuu haastajaksi. Toki se johtui osittain epävarmuudestani. Olinko varmasti valmis puheenjohtajaksi?

Kukaan muu ei tullut eteen. Uudet edustajiston jäsenet päättivät yksimielisesti valinnastamme.

Huikeata! Olin niin iloinen. Nyt pääsisin toteuttamaan kaikkia niitä asioita, joita olin halunnut muuttaa. Pääsisin kehittämään opiskelijakunnan organisaatiota parhaani mukaan. Enkä edes saanut jännityksen johdosta sydänkohtausta! Onnen päivä. Kiitimme Miron kanssa luottamuksesta – en tarkkaan muista, mitä sanoja käytimme, mutta sen muistan, että hymyt olivat molemmilla suuret.

Niin minusta tuli puheenjohtaja. Nyt tarvii enää olla se paras puheenjohtaja ikinä. Ei paineita kuitenkaan. Päivä kerrallaan. Ja ensi tekstissä avaan teille vähän puheenjohtajana olemisen riemuja.

Ensi kertaan! :)

– Jose