Tuutori on tukena ja turvana

Blogi

Vertaistuutori on opiskelija, joka auttaa ja tukee uusia opiskelijoita aivan opiskelun ensi päivistä lähtien. Itseeni vertaistuutoritoiminta vaikutti jo hakuvaiheessa, vaikken sitä vielä silloin tiennytkään. Kun tulin valintakokeeseen, koulun pihalla oli henkilöitä, jotka neuvoivat miten löytäisin oikean luokan. Lisäksi he kertoivat, missä kyseinen luokka sijaitsi ja miten sinne pääsisin.

Orientoivilla viikoilla tuutorit auttoivat meitä tutustumaan toisiimme ja heihin erilaisin leikein ja tehtävärastein. Tämä jo vuosia toiminut perinne toimii hienosti, sillä koimme jo viikon jälkeen olevamme kuin yhtä suurta perhettä. En voinut kuvitella parempaa tapaa aloittaa opiskelua. Olin todella vaikuttunut ja mietin, voisinko jotenkin kiittää tästä toiminnasta.

Tuutoritoiminta on ammattikorkeakoulun hienoimpia asioita. Päätin, että paras tapa kiittää olisi jatkaa tätä hienoa perinnettä, jotta myös tulevat opiskelijat voisivat kokea itsensä tervetulleeksi AMK-yhteisöömme. Siksi hain opiskelijatuutoriksi, ja myöhemmin opiskelijakunta TUOn hallitukseen vastaamaan tuutoroinnista.

Tuutorihaku on auki 11.1. kello 14.00 asti, joten hae sinäkin osaksi hienoa tuutorointiperinnettä!

Kuva orientoivien viikkojen haalarisovituksesta.



Kommentit on suljettu.