Visio korkeakouluista

Blogi

Opetus- ja kulttuuriministeriö aloitti helmikuussa 2017 hankkeen, jonka tuloksena on tarkoitus syntyä visio korkeakoulutuksesta ja tutkimuksesta Suomessa vuonna 2030. Pääsin osallistumaan visiotyöpajaan Helsingissä. Paikalle oli saapunut opiskelijoita ammattikorkeakouluista ja yliopistoista, opettajia, professoreita ja sidosryhmien edustajia. Alustukset olivat kattavia ja keskustelu itse työpajassa antoisaa.

Suurena haasteena korkeakoulutuksen tulevaisuutta visioitaessa on osata katsoa laatikon ulkopuolelle. Meillä on käsitys siitä, millaiset megatrendit muokkaavat tulevaisuutta, mutta ennustaa emme voi. Kuitenkin jo nyt on kyettävä löytämään oikeanlainen polku kehittää suomalaista korkeakoulujärjestelmää vastaamaan tulevaisuuden työelämän ja tutkimuksen tarpeita.

Korkeakoulujen tulevaisuutta mietittäessä ei voida pohtia vain korkeakouluja, vaan on oltava valmis analysoimaan koko yhteiskuntaa. Kuinka työelämän tarpeet muovaavat koulutusta ja luodaanko korkeakouluissa uudenlaisia työmarkkinoita? Millaista on tulevaisuudessa toisen asteen koulutus ja mitkä valmiudet se tarjoaa korkeakouluopintoihin? Tulisiko meillä olla edelleen pääsykokeet vai onko jokaisella oltava oikeus osallistua korkeakoulutukseen? Voisiko ratkaisu olla jotain näiden väliltä?

Opetus- ja kulttuuriministeriö on esittänyt pääsykokeiden poistamista. Korkeakouluun haettaisiin pelkällä toisen asteen päättötodistuksella tai ylioppilastodistuksella. Suomen lukiolaisten liitto kannattaa tätä uudistusta, jota perustellaan ylioppilaskirjoitusten kuormittavuudella.

Pääsykokeissa tulisi mitata hakijan kykyä soveltaa tietoa sekä soveltuvuutta alalle. Raskaista ulkoalukutenteistä ei ole hyötyä. Tietoa on saatavilla moninkertaiset määrät esimerkiksi 10 vuoden takaiseen verrattuna. Ei ole tarpeen muistaa talvisodan päättymisen tarkkaa ajankohtaa, kunhan osaa sijoittaa sen oikeaan viitekehykseen ja ymmärtää sitä edeltävien ja sitä seuranneiden tapahtumien vaikutukset toisiinsa ja tähän hetkeen. Tarkat päivämäärät voi tarkistaa hetkessä puhelimen näytöltä.

Työpajassa käytiin keskustelua siitä, millaisin keinoin pidämme huolen, että eri aloille päätyvät henkilöt, joilla on tarvittava osaamispohja selvitäkseen opinnoista. Tämän toteutuminen vaatii sitä, että eri alojen erityispiirteet listataan selvästi ja kerrotaan, mistä vaadittava osaaminen on hankittavissa.

Digitalisaatio mahdollistaisi jo nyt sen, että tietty määrä eri korkeakoulujen verkkokursseja voisi olla vapaasti kenen tahansa suoritettavissa. Näiltä kursseilta sekä työelämästä ja harrastuksista opituilla taidoilla saisi hankittua itselleen tavoittelemansa alan vaatimat perustaidot, joiden soveltamiskyky mitattaisiin pääsykokeilla. Pääsykokeissa tulisi panostaa koetilanteessa jaettavaan materiaaliin ennakkoaineiston sijasta. Uuden ryhmän aloittaessa opettaja voisi luottaa siihen, että lähtötaso on jokaisella vaaditulla vähimmäisasteella, jolloin opetus olisi tehokkaampaa. Mikä vielä tärkeämpää, malli vaatisi hakijalta aitoa ymmärrystä siitä, mille alalle on hakemassa. Tämä vähentäisi riskiä päätyä opiskelemaan alaa, joka ei itseään kiinnosta.

Onko pääsykokeiden kuitenkaan oltava jokaiselle samanlaiset? Voisiko meillä olla muutama vaihtoehto, joista hakija saisi valita omia oppimistapojaan parhaiten vastaavan? Mallit voisivat olla esimerkiksi kirjoittamiseen nojaava koe, haastattelu ja visuaalisuuteen nojaavat tehtävät. Erilaisten oppijoiden tukemiseen panostetaan peruskoulussa. Pääsykokeiden on vastattava tätä muutosta.

Tieteellisten tutkimusten määrä on kasvanut selkeästi. Uuden tiedon syntyminen pakottaa panostamaan elinikäiseen oppimiseen. Enää emme voi olettaa, että neljän vuoden puurtaminen korkeakoulussa takaa työuran mittaisen osaamisen. Digitalisaation myötä on mahdollista osallistua luennoille ympäri maailman. Korkeakoulujen haasteena onkin vahvan ammatillisen perusosaamisen lisäksi kasvattaa opiskelijat ottamaan jatkuva vastuu oman osaamisensa kehittämisestä. Siksi on tärkeää opettaa koko tutkinnon ajan erilaisen tiedon soveltamista ulkoaopiskelun sijaan.

Tulevaisuuden korkeakoulut voivat tarjota meille paljon. Esteenä sille on vain liiallinen laatikon sisälle tuijottaminen. Koulutuksen kehittäminen vaatii määrärahojen lisäksi reippaasti avointa mieltä sekä uskallusta kokeilla jopa sitä hulluinta.