Kaksi uutta hallituksen jäsentä!

Uutiset

TUOn edustajisto kokoontui tiistaina 18.8. ja täydensi hallitusta kahdella jäsenellä.

Hallituksen uusiksi jäseniksi valittiin Santtu Pääkkönen ja Emma Hentunen. Molemmat ovat toimineet aktiivisesti omissa koulutusalayhdistyksissään. Santtu viimeistelee tradenomiopintojaan ja Emma bio- ja elintarviketekniikan opintoja. Santtu toivoo saavansa vielä lisää kokemusta ja haasteita hallitustoiminnasta ennen valmistumistaan. Emma näkee hallitustoiminnan tukevan myös opiskelijamotivaatiota ja haluaa olla loppuun asti vaikuttamassa opiskelijoiden asioihin.

”On hienoa, että saimme kaksi näinkin kokenutta toimijaa täydentämään hallitusta. Uskon, että molemmat pääsevät helposti kiinni hommiin ja tuovat uutta näkemystä toimintaan”, toteaa hallituksen puheenjohtaja Jade Tähtinen.

TUOn hallitus järjestäytyy seuraavassa kokouksessaan ensi viikon tiistaina 25.8. ja jakaa vastuut uudelleen.