Helsingin Sanomissa 25.5.2025 kerrotaan äidinkielenopettaja Penni Pietilän tutkimuksesta koskien ammattikouluja. Pietilän väitöskirjassa käsitellään ammattikoulujen muutosta viime vuosien aikana. Koulutuksen painopiste on siirtynyt pois oppimisesta, suuntana osaamisen tunnustaminen ja opiskelijoiden läpivienti liukuhihnalla, pienillä kustannuksilla.
Pietilän tekstistä paistaa, että ammatillinen koulutus ei kannusta edes motivoituneita oppijoita tekemään minimivaatimusta enempää. Osaamisen kehittämiseen ei tarjota mahdollisuuksia ja edes perustason opetusta ei välttämättä tarjota, mikäli joku linkki aiempaan osaamiseen löytyy. Oppiminen työympäristössä korostuu, mutta työpaikoilla ei ole aikaa tai resursseja kouluttaa. Tämä ei ole kestävää.
Ammattikoulusta on tekstin perusteella poistettu rutiinit, joka hankaloittaa ammattikoulupohjalta lähtevien henkilöiden jatkokouluttautumista sekä opiskelu- ja työelämätaitoja. On suuri harppaus siirtyä minimivaatimusten ammattikoulusta korkeakouluun. Opiskelukyvyn heikkeneminen on todellinen ongelma ja johtaa muun muassa keskeytettyihin ammattikorkeakoulu- ja yliopistotutkintoihin, suurempaan resurssien tarpeeseen opintojen erityisjärjestelyissä ja opiskelijoiden väsymiseen. Nämä muodostavat huonon yhtälön jatkuvasti heikennettävän korkeakoulutuksen rahoituksen kanssa.
Yleissivistys kuuluu myös ammatilliseen koulutukseen. Ei ole riittävä peruste koulutuksen heikentämiselle, että tarpeeksi moni ei hakeudu korkeakouluun, eikä koulutuksen heikko taso myöskään lisää motivaatiota tai uskoa omaan riittävään osaamiseen, jotta opiskelija hakeutuisi jatko-opintoihin. On opiskelijan oikeus saada riittävän tasokasta ja elämään valmistavaa opetusta, vaikka tavoitteena ei olisi korkeakoulutus. Työelämä tarvitsee ammattikoulutettuja ja ammattikoulutaustaisia korkeakoulutettuja. On nurinkurista alentaa ammattikoulun tarjoamia valmiuksia ja vaikeuttaa korkeakouluun pääsemistä, kun tavoitellaan 50% korkeakoulutusprosenttia.
Ammattikoulujen merkitys reittinä korkeakouluun on romuttumassa. Opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja Olga Hellman tiivistää opiskelijakunnan kannan:
”Ammatillinen koulutus ei ole vain väylä työhön, vaan se on tulevaisuuden tekijöiden kasvualusta. Ilman osaajia ei synny kestävää yhteiskuntaa.
Ammatillinen koulutus antaa nuorelle enemmän kuin ammatin, se antaa suunnan ja itseluottamuksen rakentaa omaa elämää.”
Opiskelijakunta TUO vaatii, että myös ammattikoulujen opiskelijoille tulee tarjota riittävät valmiudet jatko-opintoihin. Nykymaailmassa reitti korkeakouluun voi kulkea myös ammatillisen koulutuksen kautta, ei aina välttämättä lukion. Ammattikoulutuksen nykytila ei palvele ketään. Ei opiskelijoita, ei työelämää eikä korkeakouluja.
Uudistuksia miettiessä ei kuulu mennä raha, vaan opiskelijoiden etu edellä.
Lisätiedot:
Olga Hellman
Chair of the board
olga.hellman@opiskelijakunta.net
p. 045 670 5011
Kia Karne
Advisor of wellbeing and guidance
kia.karne@opiskelijakunta.net
p. 041 311 8137