[English below]
Suomi tarvitsee kansainvälisiä opiskelijoita ja tämä on kiistaton fakta. He tuovat korkeakouluihin osaamista, kulttuurista moninaisuutta ja ratkaisuja osaajapulaan. Mutta yhtä tärkeää kuin uusien opiskelijoiden houkuttelu on kysyä: annammeko heille lainkaan realistista ja eettisesti kestävää kuvaa Suomesta? Tällä hetkellä vastaus on liian usein ei.
Liian monet Suomeen muuttaneet opiskelijat kertovat, että heidän lähtömaissaan toimivat koulutusagentit antavat tarkoituksellisen ruusuisen kuvan suomalaisesta arjesta. Työllistyminen luvataan helpoksi, toimeentulo yksinkertaiseksi ja suomalainen hyvinvointiyhteiskunta rajattomaksi turvaverkoksi. Todellisuus iskee vasten kasvoja, kun ilman suomen kielitaitoa ei löydy työtä, elinkustannukset ovat huomattavasti luvattua korkeammat ja opintojen ohella itsensä tai joissain tapauksissa perheenkin elättäminen muuttuu selviytymistaisteluksi. On täysin kohtuutonta, että osa opiskelijoista joutuu jopa leipäjonoon, tilanteeseen, johon heidät ei olisi koskaan pitänyt päätyä.
Opiskelijakuntina näemme seuraukset: taloudellista ahdinkoa, sosiaalista eristäytymistä ja pahoinvointia. Näiden opiskelijoiden Suomi ei olekaan se mahdollisuuksien maa, josta heille kerrottiin, vaan maa, joka ei ole pitänyt lupaustaan. Kyse ei ole yksilöistä, kyse on rakenteellisesta epäonnistumisesta.
Korkeakoulujen rekrytointiprosessien ja opiskelijoiden todellisen arjen välillä on syvä ja hälyttävä kuilu. Jos korkeakoulu käyttää koulutusagentteja, sen on myös vastattava siitä, että annetut tiedot ovat todenmukaisia ja läpinäkyviä. Ei ole eettisesti hyväksyttävää markkinoida unelmaa, jonka edellytykset puuttuvat. Kansainvälistyminen ei saa olla volyymitavoite, jossa opiskelijoilla paikataan talousvajetta.
Samalla on nähtävä, että nykyinen malli kuormittaa sekä opiskelijoita että korkeakouluja. Suomeen tulevat opiskelijat aloittavat kaiken tyhjästä: kodin, sosiaaliset verkostot, viranomaisjärjestelmien ymmärtämisen. Tässä tilanteessa toimiva orientaatio, opiskelijapalvelut, asumisen ratkaisut, suomen kielen integraatio ja selkeä tiedotus eivät ole “kivoja lisäpalveluja”, vaan edellytys opintojen onnistumiselle.
Silti tuki jää liian usein riittämättömäksi. Asuntotilanne kaupungeissa kuten Turussa on vaikea, vuokrat nousevat ja opiskelija-asuntoja on liian vähän. Sosiaaliturvan ulkopuolelle jääminen tekee monen toimeentulosta epävarmaa, erityisesti opiskelijoiden, joilla on perhe tai jotka kohtaavat alkuvaiheessa muita haasteita. Tämä ei ole vain käytännön ongelma, vaan moraalinen kysymys: millä oikeudella houkuttelemme opiskelijoita maahan, jos emme kykene tarjoamaan heille ihmisarvoista arkea?
Korkeakoulujen on tarkasteltava kriittisesti omaa rooliaan ja sitä, miten ne voivat tasapainottaa kansainvälisten rekrytointien tavoitteet ja opiskelijoiden todelliset tarpeet. Ensinnäkin on välttämätöntä, että rekrytointiprosesseissa varmistetaan realistisen ja läpinäkyvän tiedon kulku jo hakuvaiheessa, ei pelkästään koulutusagenttien kautta, vaan suoraan korkeakoulun omilla vastuullisilla viestintäkanavilla. Korkeakoulujen olisi myös syytä pohtia, miten ne voivat vahvistaa tukea opiskelijoiden alkuvaiheen asettautumisessa ja arjen hallinnassa. Tämä voi tarkoittaa sekä ohjauspalveluiden kehittämistä että tiiviimpää yhteistyötä kaupungeilta ja opiskelija-asumista tarjoavilta toimijoilta saatavan tuen kanssa.
Lisäksi on tarpeen miettiä, miten opetukseen voidaan sisällyttää sellaista kieli- ja kulttuurivalmennusta, joka aidosti helpottaa opiskelijoiden integroitumista työelämään ja paikalliseen yhteisöön. Korkeakoulujen tehtävä ei ole yksin ratkaista kaikkia kansainvälisten opiskelijoiden kohtaamia haasteita, mutta niiden on kannettava vastuunsa siitä, että opiskelijoille luvattu polku Suomeen on johdonmukainen, tuettu ja mahdollinen toteuttaa. Yhteistyö, johdonmukainen tiedotus ja pitkäjänteinen opiskelija-arjen vahvistaminen ovat keskeisiä askeleita kohti kestävämpää ja reilumpaa kansainvälistymistä.
Lisätiedot:
Olga Hellman
Hallituksen puheenjohtaja
olga.hellman@opiskelijakunta.net
p. 045 670 5011
//
Finland needs international students and this is an undisputed fact. They bring expertise, cultural diversity and solutions to the shortage of skilled professionals. But just as important as attracting new students is asking whether we are giving them a realistic and ethically sustainable picture of Finland. At the moment the answer is too often no.
Too many students who have moved to Finland report that education agents operating in their home countries give a deliberately rosy picture of Finnish everyday life. Employment is promised to be easy, making a living simple and the Finnish welfare state an unlimited safety net. The reality hits hard when, without Finnish language skills, they cannot find work, living costs are much higher than promised and supporting themselves or in some cases even their family alongside their studies becomes a struggle for survival. It is completely unreasonable that some students even end up in breadlines, a situation they should never have had to face.
As student unions we see the consequences: financial distress, social isolation and declining wellbeing. For these students Finland is not the land of opportunity they were told about but a country that has not kept its promise. This is not about individuals, it is about a structural failure.
There is a deep and alarming gap between the recruitment processes of higher education institutions and the real everyday life of students. If a higher education institution uses education agents it must also ensure that the information provided is accurate and transparent. It is not ethically acceptable to market a dream without the conditions needed to fulfil it. Internationalisation cannot be a volume target where students are used to fill financial gaps.
At the same time, it must be recognised that the current model burdens both students and higher education institutions. Students coming to Finland start everything from scratch: home, social networks and understanding of administrative systems. In this situation functional orientation, student services, housing solutions, integration into the Finnish
language and clear communication are not “nice additional services” but essential for successful studies.
Yet the support too often remains insufficient. The housing situation in cities such as Turku is difficult, rents are rising and there are too few student apartments. Being excluded from social security makes the livelihood of many uncertain, especially for students who have a family or who face other challenges in the early stages. This is not only a practical problem but a moral question: on what grounds do we attract students to the country if we cannot provide them with a dignified everyday life?
Higher education institutions must critically examine their own role and how they can balance the goals of international recruitment with the real needs of students. First, it is essential that recruitment processes ensure the flow of realistic and transparent information already in the application phase, not only through education agents but through the institution’s own responsible communication channels. Higher education institutions should also consider how they can strengthen support for students in their initial settling and everyday management. This may mean developing guidance services and closer cooperation with cities and providers of student housing. In addition, it is necessary to consider how teaching can include language and cultural preparation that genuinely facilitates students’ integration into working life and the local community. The task of higher education institutions is not to solve all the challenges faced by international students alone, but they must take responsibility for ensuring that the path to Finland promised to students is coherent, supported and feasible. Cooperation, consistent communication and long-term strengthening of students’ everyday life are key steps towards more sustainable and fair internationalisation.
More information:
Olga Hellman
Chair person of the board
olga.hellman@opiskelijakunta.net
p. 045 670 5011