Hallituksen esitys oleskeluluvan tiukentamisesta on ristiriitainen ja asettaa korkeakoulut epätasa-arvoiseen tilanteeseen

Sisäministeriön 27.1. lausunnolle laittama lakiesitys ulkomaalaislain muuttamisesta asettaa korkeakouluopiskelijat eriarvoiseen asemaan. Lakiesitystä kirjatessa on jälleen järjestelmällisesti unohdettu, että Suomessa on kaksi korkeakoulua, ammatillinen ammattikorkeakoulu ja tutkimuksellinen yliopisto.

Lakiesityksen mennessä nykyisellään läpi ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut kansainvälinen opiskelija ei saisi tulevaisuudessa automaattisesti oleskelulupaa, jonka saisivat yliopistossa tutkintonsa suorittaneet kansainväliset opiskelijat.

Lakiesitys on käsittämätön ja Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta – TUO vaatii, että esitystä muutetaan oikeudenmukaiseksi niin, että kaikilla alemmilla korkeakoulututkinnoilla saisi pysyvän oleskeluluvan, eikä vain alemmalla yliopistotutkinnolla. Esityksen tulisi siis olla muotoa; Pysyvän oleskeluluvan voisi jatkossa saada ilman opiskelun jälkeistä oleskeluaikaa, jos on suorittanut Suomessa ylemmän tai alemman korkeakoulututkinnon sekä hankkinut riittävän suomen tai ruotsin kielen taidon (A2).

Lakiesitys on täysin vastaan kaikkea maamme hallituksen tavoitteita. Tarvitsemme Suomeen ulkomaalaista työvoimaa, mutta tällä lainsäädännöllä halutaan sulkea merkittävä määrä korkeakoulutettuja pois automaattisen oleskeluluvan piiristä. Olisi työmarkkinoiden kannalta ymmärrettävämpää, että ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneille oleskelulupa myönnettäisiin, mutta yliopiston kandeille ei sitä myönnettäisi. Ammattikorkeakoulu kun valmistaa suoraan työelämään eikä vain tulevaa maisteritutkintoa varten. Maamme hallitus osoittaa aitoa halveksuntaa ammattikorkeakouluja kohtaan, jos hyväksyy tällaisen lakiesityksen.

Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta – TUO vaatii, että lakiesityksessä otetaan huomioon molemmat suomalaiset korkeakoulut.

Lisätiedot

Olga Hellman
Chair of the board
olga.hellman@opiskelijakunta.net
045 670 5011

Jukka-Pekka Salmela
Vaikuttamisen asiantuntija
jukka.salmela@opiskelijakunta.net
0413123874

Privacy Overview

This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful.