Turku on noin 40 000:n opiskelijan ja viiden korkeakoulun kaupunki, jolle opiskelijoiden näkyminen kaupunkikuvassa on tärkeää, ainakin puheen tasolla. Hyvä opiskelijakaupunki ei kuitenkaan muodostu vain kauniista puheista ja vahvasta tahtotilasta, vaan opiskelijoiden huoliin ja tarpeisiin tulee vastata konkreettisin keinoin. Kasvava kaupunki vaikuttaa asuntojen tarjontaan, varsinkin kohtuuhintaisten asuntojen määrään.
Opiskelijoiden asumisen haasteiksi muodostuu esimerkiksi opiskelijoiden siirtäminen pois yleisen asumistuen piirin sijasta opintotuen asumislisän saajiksi. Tämä heikentää opiskelijoiden valmiiksi heikkoa toimeentuloa ja vaikeuttaa kohtuuhintaisen asunnon löytämisessä. Turun ylioppilaskyläsäätiö TYS pystyy tarjoamaan asuntoja opiskelijaystävälliseen hintaan, mutta asuntoja riittää vain noin 7000 opiskelijalle 40 000:sta. Näin ollen suurin osa opiskelijoista ovat vuokralla joko kaupungin tai yksityisten vuokranantajien asunnoissa. Heikentynyt maksukyky vaikuttaa negatiivisesti siihen, saako opiskelija yleisesti asuntoja nykyisellä vuokranhinnan tasolla.
Opiskelijat kuuluvat Turun katukuvaan; tavoitteeseen pääsemiseksi tulee kaupungista löytyä asuntoja, joihin opiskelijoilla on aidosti varaa. Opiskelija-asumisen tulee olla osana kaupungin muuta asumista, eikä rajattu vain tiettyihin alueisiin. Tärkeää on asumismahdollisuudet lähellä kampusta sekä hyvien kulkuyhteyksien varrella.
Turun kaupungilla ja vuokranantajilla on täydellinen mahdollisuus tukea opiskelijoiden asumista ja vielä oikea-aikaisesti, kun Turun ammattikorkeakoulun kampuskeskittymän yhteyteen tehdään Tiedepuiston – kärkihanketta. Tiedepuisto, kampukset tai kyseinen alue ei ole sama ilman opiskelijoiden läsnäoloa. Varsinkin uuden Itäharjun asuinalueille tulee saada matalan hinnan asuntoja, joihin opiskelijoilla on mahdollisuus päästä.
Segregaatiota voidaan estää vain niin, että erilaiset ihmiset sekä erilaiset tuloluokat otetaan huomioon alueiden kehittämisessä. Rakentamista tulee toteuttaa niin, että rakennuksien ensimmäiset kerrokset ovat toimitiloja, kohtuuhintaisen rahan asumista ja ylemmät kerrokset ovat kovan rahan asuntoja.
Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta – TUO vaatii kaupunkia ottamaan opiskelijat huomioon Tiedepuiston – kärkihankkeessa ja löytämään ratkaisuja opiskelijoiden asumiseen. Turkuun ei voi tulla uusia opiskelijoita, jos nykyisillekään ei löydy kohtuuhintaista asumista.
Lisätiedot
Olga Hellman
Hallituksen puheenjohtaja
olga.hellman@opiskelijakunta.net 045 670 5011
Jukka-Pekka Salmela
Vaikuttamisen asiantuntija
jukka.salmela@opiskelijakunta.net
041 312 3874