Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta ottaa helpottunein mielin opintotuen kokonaisuudista valmistelleen työryhmän ajatukset vastaan. Opiskelijakunnan huojennuksen voi hyvin tiivistää hallituksen puheenjohtaja Olga Hellmanin sanoihin; ”Näen positiivisena asiana, että opiskelijoiden tämänhetkinen ahdinko tunnistetaan ja myös että siihen todella reagoidaan. Vakaa taloudellinen tilanne on mielenterveyden tärkeä rakennuspalikka, mielenterveyden tukemisen myötä myös opiskelukyky vahvistuu”. Tällainen kokonaisvaltainen tarkastelu osoittaa, että opiskelijoiden toimeentulo otetaan vakavasti.
Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta – TUOn linjana on saada reilu kertakorotus olemassa oleviin tukiin ja saada tuet sidottua vahvaan ja turvalliseen indeksiin. Samoilla linjoilla oli myös opintotuen kokonaisuudistusta valmistellut työryhmä. Tärkeintä on opiskelijoiden toimeentulon turvaaminen pitkällä aikavälillä. Valtion talouden leikkauksien edessä yleisesti juuri opintoetuuksien tyyliset indeksit jäädytetään, joten indeksi tarvitsee aidosti turvata, jotta opintoetuuksien määrät seuraisivat hintojen kehitystä.
Opiskelijan tukien lainapainotteisuus aiheuttaa merkittäviä yhteiskunnallisia ongelmia. Opintojen eteneminen ajallaan ilman lainan ottoa on nykyisellä hintatasolla lähes mahdoton yhtälö. Uudistus tarjoaisi opiskelijoille varmuutta toimeentulosta sekä mahdollistaisi keskittymisen täysipäiväiseen opiskeluun.
Pääosin opiskelijakunta on siis tyytyväinen työryhmän ajatuksista opintotuen uudistukseen. Ateriatuen arvo osana opiskelijan toimeentulon osana tunnistetaan, mutta selvityksessä on nostettu esille vaihtoehtoa ateriatuen maksamisesta suoraan opiskelijalle, sekä verotuksen vuoksi opiskelijaravintoloiden hintamaksimin poistamista. Nykyinen ateriatukimalli tukee tasapuolisesti kaikkia opiskelijoita ja mahdollistaa terveellisen ruokailun kohtuullisella hinnalla. Edullinen opiskelijalounas on tärkeä osa opiskelijoiden hyvinvointia ja jaksamista, joten ateriatuen tulisi pysyä ennallaan.
Selvitys osoittaa, että asiantuntijat ja tuensaajat ovat yksimielisiä opintotukiuudistuksen tarpeista. Hallituksen tulee käsittää, että opiskelijoihin tapahtuneet leikkaukset ovat suoria leikkauksia korkeakouluihin. Mikäli tavoite on 50 % korkeakoulutusaste, ei opintojen aikaisesta toimeentulosta voi enää leikata, eli selvityksen mukainen opintotukiuudistus ei ole vain askel, vaan harppaus oikeaan suuntaan. Uudistus antaa toivoa tulevaisuuden opiskelijoille ja tukee suomalaista osaamista ja koulutusta.
Lisätiedot
Olga Hellman
Hallituksen puheenjohtaja
olga.hellman@opiskelijakunta.net
045 670 5011
Kia Karne
Hyvinvoinnin asiantuntija
kia.karne@opiskelijakunta.net
0413118137