Rakennammeko muureja alanvaihdon kynnyksen päälle?

Sivistysalan yksityisten työnantajien edustaja Sivista ry tarjoaa puoliväliriiheen osaamisen ylläpitoon kannustamattomia ratkaisuja. Sivistan esitys on, että korkeakoulut voisivat alkaa perimään maksua toisesta samantasoisesta tutkinnosta. Esimerkkinä on väläytelty jopa 10 000€ hintalappua vuotta kohden.

Toiseen samantasoiseen korkeakoulututkintoon hakeudutaan useista erilaisista syistä. Alanvaihdon taustalla saattaa olla huono työtilanne alalla, muutokset omassa terveydentilassa tai ensimmäisen ammatin epäsoveltuvuus. Mikäli toisesta tutkinnosta tehdään maksullinen, voi tämä pahimmillaan vähentää opiskelupaikan vastaanottavien ihmisten määrää, sillä alanvalinnan merkitys korostuu entisestään. Toisen samantasoisen korkeakoulututkinnon rajaaminen taistelee voimakkaasti vastaan jatkuvan oppimisen tavoitteita. Alan vaihtoa ja jatkuvaa oppimista on nyt jo vaikeutettu merkittävästi viime vuoden aikuiskoulutustuen lakkauttamisella.

Opiskelijakunta TUOn mielestä on kohtuutonta nostaa uudelleen kouluttautumisen kynnystä. Korkeakoulutus ei ole enää tae työllistymisestä ja tällä hetkellä korkeakoulutettujen työttömyys on suurempaa kuin koskaan aiemmin 2000-luvulla. Yli vuoden työttömänä olleita korkeakoulutettuja on Akavan selvityksen mukaan jo 17 000.

Viestissään puoliväliriiheen Sivista mainitsee, että noin 90 prosentilla opiskelijoista ei ole aiempaa samantasoista tutkintoa. Tämä osoittaa sen, että suurin osa nykyisistäkin tutkinnoista menee ensikertalaisille tai opiskelijoille, jotka eivät ole syystä tai toisesta saaneet tutkintoaan tehdyksi.

Työtilanteen ollessa koko maassa heikko ja työttömien työnhakijoiden määrän jatkuvasti kasvaessa, ei voida olettaa ensimmäisen tutkinnon kannattelevan läpi elämän. Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen heikentää työttömien työnhakijoiden mahdollisuuksia vaikuttaa tulevaisuudennäkymiinsä entisestään. Onko siis kohtuullista rankaista vielä entisestään heitä, jotka olisivat valmiita ja motivoituneita kouluttautumaan?

Monialaiset ammattilaiset ovat valtava etu, jota ei tulisi kitkeä. Mikäli koulutustasoa halutaan nostaa, tulee se tehdä nostamalla koulutuksen rahoitusta, ei rajoittamalla opiskelumahdollisuuksia. 50 % korkeakoulutustaso on kaunis tavoite, mutta pelkkiä numeroita, mikäli korkeakoulutetut istuvat työttöminä tai työkyvyttöminä jumissa ensimmäisen ammattinsa kanssa.

Lisätiedot:

Olga Hellman
Hallituksen puheenjohtaja
olga.hellman@opiskelijakunta.net
0456705011

Kia Karne
Hyvinvoinnin ja ohjauksen asiantuntija
kia.karne@opiskelijakunta.net
0413118137

Yhteenveto

Sivustomme käyttää evästeitä toimivamman käyttökokemuksen varmistamiseksi. Voit lukea lisää TUO:n tietosuojaselosteesta täältä.