Opiskelijakunta TUOssa on käynnistymässä organisaatiouudistus, jonka myötä haettavaksi tulee täysin uusi toimenkuva. Työtehtävä muovaantuu vielä valittavan henkilön osaamisen ja kiinnostuksen kohteiden mukaisesti.
Johtavana asiantuntijana vastuullasi on opiskelijakunnan varainhankinnan kehittäminen tulosvastuullisesti, hallinnon tehtäviin osallistuminen yhdessä toiminnanjohtajan kanssa sekä hankehakemuksien tekeminen ja toteuttaminen tarvittaessa. Johtavana asiantuntijana osaat kehittää tavoitteellisesti opiskelijakunnan varainhankintaa. Varainhankinta keskittyy jäsenyyksien myyntiprosesseihin, kumppanuuksiin, tapahtumatuotantoon sekä erilaisten tuotteiden myyntiin.
Vastuullasi on osallistua erikseen sovittaviin hallinnollisiin tehtäviin opiskelijakunnan toiminnanjohtajan kanssa, ja vastaat oman alueesi hallinnosta itsenäisesti. Tehtävään kuuluu oleellisesti lisäksi hankehakemuksien tuottaminen, toteuttaminen sekä raportointi.
Johtavalta asiantuntijalta edellytetään:
- Alempaa korkeakoulututkintoa
- Laaja-alainen tietämys opiskelijakunnan toiminnasta sekä sen erityispiirteistä
- Hanketoiminnan kokonaisvaltaista ymmärrystä
- Ymmärrystä varainhankinnasta opiskelijakuntaympäristössä
- Osaamista julkisoikeudellisen yhteisön hallinnon toteuttamisesta
- Hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja
- Organisointi- ja delegointikykyjä
- Ohjaustaitoja sekä kykyä osallistaa erilaisia toimijoita
- Kykyä ajatella “boksin ulkopuolelta”
- Stressinsietokykyä, omatoimisuutta ja kykyä oman työn sekä tiimin johtamiseen
- Halua kehittää sekä omaa osaamista että opiskelijakunnan toimintaa
Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta – TUO on jäsentensä muodostama Turun ammattikorkeakoulun opiskelijoiden aktiivinen ja kehittyvä edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Yli 12 500 opiskelijan Turun ammattikorkeakoulu on opiskelijamäärältään yksi Suomen suurimmista ja toimii Turun lisäksi Salossa. Opiskelijakunta TUOn visiona on tulla Suomen merkittävimmäksi opiskelijayhteisöksi.
Tarjoamme asiantuntijalle monipuolisen ja haasteellisen työn energisessä ja kehittyvässä järjestössä. Työ vaatii valmiutta työskennellä joustavasti myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Asiantuntija työskentelee pääasiallisesti opiskelijakunnan toimitiloissa Turun ammattikorkeakoulun kupittaan toimipisteessä. Palkkaus Ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien työehtosopimuksen vaativuusryhmän IV mukaan. Työsuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Tehtävä on kokopäiväinen (37,5 tuntia viikossa) ja toistaiseksi voimassa oleva. Toivomme, että voit aloittaa työt 1.11.2024 pidettävällä perehdytysjaksolla ja varsinaisesti työt alkavat 1.12.2024.
Hakemukset tulee toimittaa tällä lomakkeella 06.10.2024 klo 12.00 mennessä. Hakuprosessin ensimmäinen vaihe toteutetaan anonyyminä rekrytointina, joten ethän kirjaa mitään tunnistetietoja hakulomakkeelle. Haastattelut järjestetään välittömästi hakuajan päätyttyä.
Lisätietoja
Marko Grönlund, toiminnanjohtaja
toiminnanjohtaja@opiskelijakunta.net
p. 045 670 6650